Kyllä täällä myös opiskellaan

Artevelden pääkampus.
Mukaan kuuluu myös taustalla näkyvä lasitorni

Tosiaan aiemmat postaukseni ovat lähinnä keskittyneet vapaa-aikaani täällä Gentissä, mutta tiedoksenne, että kyllä minä täällä teen muutakin kun syön ja juon. Paikallinen opinahjoni, Artevelde Hogeschool, tarjoaa

monia mielenkiintoiselta kuulostavia kursseja, mutta valitettavasti niiden toteutus on ollut hieman toista. Tässä muutama esimerkki:

• Social and Cultural Affairs, 3 op. Kurssilla olemme oppineet, että belgialaiset syövät vohveleita ja juovat olutta (WAUUU!). Niin ja Bryssel on Euroopan ”pääkaupunki” (TUPLA WAUUU). Puhuimme myös Tintistä ja Belgian sekametelisoppa-politiikasta. Tämän kurssin kanssa kävimme myös erittäin huonosti järjestetyillä reissuilla Brysselissä ja Gentin nykytaiteen museossa, katsomassa katosta roikkuvaa hevosta. En suosittele.
•  Business English, 4 op. Kurssin nimen pitäisi olla ennemminkin ”Basic English for Dummies”. Pidimme kurssilla esitelmän itsestämme ja selitämme viestintään ja markkinointiin liittyviä sanoja. Älä ota tätä jos pystyt lukemaan oman alasi oppikirjaa enkuksi.
•  PR & Corporate Communication, 8 op. Sisältää eri kursseja, jotka kaikki vastaavat yliopiston peruskursseja. Tällä kurssilla on tosin ollut mielenkiintoisia vierasluennoitsijoita, muun muassa Sue Wolstenholme, jonka kanssa bondasimme Nestlen boikotoinista.
• Marketing, 8 op. Monia kursseja sisältävä kokonaisuus. Tähän mennessä on ollut aikalailla peruskauraa markkinoinnista ja kulttuurien eroista. Tälläkin kurssilla parasta antia ovat olleet vierailijaluennoitsijat ja hellyttävällä ranska-aksentilla puhuva luennoitsija, jolle kaikki vastaukset kelpaavat.

Ennen kun alan täysin ylimieliseksi pitää myöntää, että ranskan ja hollannin kielikurssit nauravat minulle päin naamaa ja ilveilevät vielä päällä. Hollanti on kuin huono sekoitus enkkua, ruotsia ja saksaa, eikä sitä voi puhua sylkemättä jonkun päälle (lue: Elli ei osaa hollantia). Kurssilla edetään myös hurjaa vauhtia ja olen jokaisella tunnilla hukassa kun Punahilkka mummolassa. Ranskasta en haluaisi edes puhua. Ehkä se kertoo jotain, että olen opiskellut kyseistä kieltä kohta neljä vuotta ja täällä käyn kurssia nimeltä Basic French. Ranskan kieli johtaa 10-0, mutta en ole vielä valmis luovuttamaan.

Ranskalainen peukalo hollannin tunnilla

On myös mainittava, että en ole vielä saanut yhtään arvosanaa, joten mistäpä sitä tietää, jos vaikka saan hylätyn näiltä peruskauraa ja Basic English for Dummies -kursseilta. Ylimielisellä voi hyvinkin olla hyvinkin kakkainen loppu.

Yksi kampuksen pyöräparkeista

Artevelden uusimmat vaihtarit

Tot zien ja Au revoir!

Kolmen viikon megapäivitys

Bonjour!  Ja heti alkuun pahoittelut pitkästä radiohiljaisuudesta.  Kaikki on täällä oikein vallan mainiosti, mutta sattuneista syistä olen tosiaan viettänyt kolme hyvin tapahtumarikasta viikkoa ilman blogin päivitystä ja nyt onkin hyvä aika jakaa näitä hupaisia ja ei-niin-hupaisia sattumuksia teidän kanssanne. Tiivistetysti viikkoihini on sisältynyt opiskelujen ja kahviloissa istumisen lisäksi muun muassa ensimmäiset vierailijat, reissailua, rikkinäisiä vempaimia ja belgialaisen organisointikyvyn arviointia.

Koti tuli Gentiin

Suomen hiihtoloma viikko lennätti minulle ensimmäiset ja ehkä ne kaikkein vaativimmat vierailijat, nimittäin Teemun, äitin ja isin. Hassua kyllä hyytävä tuuli ja räntä katosivat heidän saapumistaan edeltävänä päivänä ja koko vierailun ajan lämpöä riitti melkein 18 astetta ja aurinko paistoi. Käväisin hakemassa vieraat Brysselistä lentokentältä sunnuntaina, josta suuntasimme saman tien Genttiin hotellille, jossa minäkin majailin heidän vierailunsa ajan. Kyseessä oli muutamasta huoneesta koostuva todella herttainen Bed&Breakfest La Ducale, joka oli siis loistavalla sijainnilla oleva talo, jossa hotellia pyörittävä perhe asui myös itse. Huoneet olivat symppiksiä niin kuin myös meitä palvelut Ukrainasta kotoisin oleva perheen rouva, joka jaksoi höpötellä joka aamu munien keiton ohessa säästä ja kaupungista. Omasta mielestä tällainen majoitus voittaa mennen tullen kaiken maailman standardoidut Scandicit. Hinta oli myös yksi kaupungin halvimpia, joten suosittelen.

Saapumispäivänä eli sunnuntaina lähinnä vaan käppäiltiin ympäri Genttiä ja levättiin matkustusväsymys pois, mutta heti maanantaina ryhdyimme tosi toimiin eli turisteerasimme oikein kunnolla. Gravesteenin linna, Gentin kuuluisat kolme tornia (Belfry, Saint Bavon Katedraali ja Saint Nicholaksen kirkko), Graslein kanaalialue, historiallisen keskustan kadut, ranskikset, suklaa, oluet ja vohvelit vetäistiin yhtenä päivänä yli tehtävälistalta. Itse asiassa ranskikset, suklaa, vohvelit ja oluet kuuluivat jokaiseen päivään ja varsinkin Teemu ihastui Belgian (halpaan) monipuoliseen olutvalikoimaan. Tiistaina suuntasimme 20 minuutin junamatkalla viereiseen Bruggeen, joka on keskiaikaisen fiiliksensä vuoksi yksi Belgian kuuluisimmista nähtävyyksistä. Itse en mitenkään hurmioitunut Bruggesta, sillä meininki oli aikalailla turisteille suunnattua ja kanaalit samanlaisia kun Gentissä. Äiti tosin tykkäsi oikein kovasti ja iskä syö liikaa suklaata ja sitten sille tuli junassa paha olo. Koska junamatkailu on täällä varsin kätevää ja go-passin omistajalle myös edullista (passi, jolla saa kymmenen matkaa ihan minne tahansa Belgiaan 50 eurolla), päätimme keskiviikkona suunnata Antwerpeniin.  Jo pelkästään kaupungin juna-asema oli nähtävyys ja heti juna-aseman vieressä onkin eläintarha, josta Teemu oli kerran nähnyt puhuttavan telkkarista, joten pakkohan sinne oli mennä. Eläintarhassa on uudistuksista huolimatta säilytetty mukava retro-fiilis ja eläimiä löytyy norsuista kultapandoihin. Eläimet näyttivät oikein hyvinvoivilta mutta jotenkin itselleni tuli hieman surullinen olo jälkeenpäin. Johtui varmaan kaltereista ja mököttävästä simpanssista. Eläintarhasta suuntasimme Antwerpenin kahden kadun mittaiselle Chinatown-alueelle syömään, josta sitten Teemun kanssa lähdimme takaisin Gentiin. Äiti ja iskä jäivät kiertelemään kaupunkia hieman enemmän. Viimeisen päivän vietimme Gentissä tuliaisia shoppaillen ja kahviloissa istuen. Lähtöaamuna minun oli tarkoitus mennä Brysseliin erään kurssin vuoksi ja vieraiden piti varmistaa lentokentälle pääsy, joten yritimme tilata taksin. No illan ja aamun yrityksistä huolimatta emme koskaan saaneet taksia. Täällä taksit ovat lähinnä yksityisyrittäjien pitämiä ja vaan hollantia tai turkkia puhuvia, joten saimme englanninkielisissä tilauspyynnöissämme luurin korvaan. Onneksi ratikka kulkee, mutta myöhästyneen lähdön vuoksi minä päädyin juoksemaan Brysselin junaan ja jätin vieraat Gentin asemalle oman onnensa nojaan (olen tästä kovin pahoillani ja haluan huomauttaa, että tästä viisastuneena en enää tilaa taksia täällä ollessani). Onneksi neuvokkaat vieraani pääsivät itsenäisesti lentokentälle ja toivottavasti myös nauttivat minilomastaan.

Viiden päivän aikana syön ja juon niin hyvin, että minusta tuntui kuin olisin ollut lomalla vierailijoiden kanssa. Ennen kaikkea minusta tuntui todella kotoisalta villasukkien, ruisleivän ja tärkeiden ihmisten ympäröimänä. Tervetuloa uudestaan, vähän on jo ikävä, mutta isoin kiitos kun toitte kodin tänne Gentiin.

Teknologia on hieno asia, kun sen toimii…

Aloitetaan kertomalle, että täällä on ollut aika kylmä (paitsi Suomen hiihtoloma viikolla).  5-10 asteen keskilämpötilasta huolimatta kylmä tuuli täällä menee suoraan goretexin ja villapaidan läpi iholle ja pakkasta oli yhtenä yönä parhaimmillaan -9 astetta. Tämä on siis paljon ottaen huomioon, että minulla ei ole täällä talvivaatteita mukana. No asun tosiaan tällaisessa ei niin hienossa vanhassa talossa kahdeksan muun opiskelijan kanssa ja viimeisen kolmen viikon aikana asunnon patterit ovat toimineet noin viikon ajan. Toisin sanoen huoneessa on ollut todella kylmä ja pahimpana yönä nukuin takki päällä. Patterit ovat muutenkin reistailleet saapumisestani lähtien, mutta jostain syystä niitä ei ole saatu korjattua. Tämä on tosiaan johtanut siihen, että minulla on ulkovaatteet päällä sisällä ja siihen, että naapurihuoneessa asuva jamppa päätti yrittää korjata patteriaan itse. Istuskelin tietokonekorjaajan kanssa huoneessani korjaamassa konettani (kerron tästä kohta lisää) ja oveen takaa kuului huuto ”HELP ME!”. No avaan oven ja käytävässä on panikoiva naapurini ja vettä lattialla. Jamppa oli yrittänyt ottaa oletettavasti patterissa ollutta ilmaa pois, mutta sitten patterin tulppa oli lentänyt johonkin ja vesi alkoi ryöpytä patterista ulos mukavalla paineella. Eikun vaan kattila ja paperia vuotokohdalle ja tulppaa etsimään. Siinä sitten konttasimme vettä laineilevalla lattialla kolmestaan naapurini, tietokonekorjaaja ja minä etsimässä kadonnutta tulppaa.  Tulppa löytyi, vuoto saatiin loppumaan ja sitten nauratti.

Mikä ei taas naurattanut kovinkaan paljon oli muutaman päivän päästä tietokorjaalta saatu lasku. Eli siis jos lähdetään alusta saakka, niin tietokoneeni lopetti toimintansa jostain tuntemattomasta syystä tuossa pari viikkoa sitten vierailijoideni lähdön aikaan. Lopulta selvisi, että kovalevy oli mennyt rikki ja päädyin olemaan viikon ilman konetta, jonka vuoksi blogin kirjoituskin keskeytyi ja tämä postaus on kuvaton, sillä menetin valitettavasti myös kaikki täällä ottamani kuvat kovalevyn mukana (huom! muistakaa varmuuskopiointi). Sain uuden kovalevyn ja koneen korjautettua yrityksellä, jonka työntekijät tulevat kotiisi korjaamaan konetta, jotta se valmistuisi mahdollisimman nopeasti. Huoneessani konetta korjaamassa kävi mukava parikymppinen opiskelija, jonka isoisä on kehittänyt hammasraudat ja joka päätyi sitten myös naapurini lattialle konttaamaan. Hän ei tosin lisälaskuttanut minua konttaamisesta, vaan päinvastoin oli supertehokas ottaen huomioon kuinka iso projekti koneeni korjaus oli. Näiden laiteongelmien lisäksi jostain tuntemattomasti syystä yhdenkään paikallisen kahvilan, koulun tai kämpän netti ei toimi koneellani tai puhelimellani kunnolla. Tähän kun vielä lisätään huonosti auki olevat koulun ja kaupungin kirjasto, niin ymmärrätte varmaan miksi en ole blogia päässyt kirjoittelemaan.

Hassua kyllä kylmä huone, toimimaton kone, puhelin ja netti eivät ole stressanneet minua kovinkaan paljon, vaan olen lähinnä ottanut asiat rennosti. Jos nämä ovat elämäni suurimmat ongelmat juuri nyt, niin voidaan sanoa minulla menee aika hyvin.

Antaa mennä omalla painolla vaan!

Postauksen alussa lupasin kertoa jotain belgialaisten organisointikyvyistä. Tässä tapauksessa sen puutteesta.  Tosiaan jätin ensimmäiset vieraani juna-asemalle ja kiiruhdin itse Brysseliin erääseen kurssiin kuuluvalle nähtävyyskierrokselle. Odotin mukavaa kiertely kaupungilla paikallisen johdattamana, mutta homma päätyi olemaan aikalailla fiasko. Luokkaamme johdattanut opettaja ei yhdessäkään vaiheessa antanut mitään aikataulua kierroksellemme, vaan marssimme Brysselissä nähtävyydeltä toiselle ilman taukoja ja tietämättä lainkaan mitä on seuraavaksi. Neljän tunnin kävelyn jälkeen pääsimme syömään paikalliseen kahvilaan, jossa todella huonon asiakaspalvelun kruunaamana luokkalaiseni saivat vääriä annoksia, mutta suuren laskun. Tilannetta selvittäessä, heittäytyi tarjoilija kielitaidottomaksi ja opettaja luikki meidän käytöstämme nolostuneena kahvilaan nurkkaan.  Päivän kruunasi parin tunnin lisäkävely ja sade.

Toinen esimerkki on paikallinen Esn (eli erasmusvaihtareiden opiskelijajärjestö), jonka järjestämällä viikonloppureissulla Belgian Ardenneille ei myöskään luotettu aikatauluihin tai tiedottamiseen. Menimme periaatteessa mäkien ympäröimille mökeille juomaan kaljaa ja syömään paahtoleipää 80 euron edestä. Päivien ohjelma koostui odottelusta, koska kukaan ei kertonut mitä seuraavaksi tapahtuu ja jos kerrottiin, niin homma oli ainakin tunnin myöhässä. Vuorille suunnattu vaellus tarkoitti muutaman kilsan lenkkiä loskassa pienen mäen ympäri ja yhdessä pelailu krapulan pois nukkumista. Homman pelasti sunnuntaina tehty vierailu Bastognen toisen maailmansodan museoon, jossa armeijassa työskentelevän oppaan napakka ja hyvin järjestetty kierros oli mukavaa vaihtelua. Onneksi reissulla seura oli myös hyvää ja päädyimme viestinnän opiskelijoiden kanssa nauramaan koko viikonlopun liian kännisille ihmisille ja koko retkelle. Yksi surkuhupaisimmista hetkistä oli sunnuntaina aamupalalla, jota ei siis vielä siinä vaiheessa ollut, kun esn-tyyppi tuli kysymään, että joko olimme pakanneet tavaramme. No emme olleet, mutta lähtö kuulemma oli tunnin päästä ja me olimme kavereideni kanssa ainoat hereillä olevat ei-järjestäjät.  Kaverini huomautti esn-tyypille, että kannattaisiko mennä kertomaan ihmisille tästä aikataulusta ja tyypin silmät kirkastuivat ja hän totesi tämän olevan hyvä idea.

Lisäksi koulun harrastama tiedotus ja organisointi eivät ole mitään huippuluokkaa. Nyt jo pariin otteeseen olemme odottaneet luennoitsijaa tunnille, jota ei oikeasti ole edes olemassa, mutta kukaan ei ole vaan kertonut sitä opiskelijoille. Myös koko Belgia oli niin yllättänyt tänne tulleesta lumesta, että seuraavana päivänä junat ja ratikat eivät kulkeneet ja koulujen tunteja peruttiin huonon sään vuoksi (maassa siis oli loskaa/vettä ja joissakin kohdissa jäätä). Ilmeisesti belgialaiset tiehallinnon-tyypit eivät katso säätiedotuksia kovinkaan tarkkaan. Yleinen meininki täällä onkin, että annetaan asioiden mennä omalla painollaan, sattui mitä tahansa.

 "Hienointa" mitä Esn sai aikaan Ardenneilla oli vaihtareiden Harlem Shake. Ja tämä siis kertoo paljon reissun luonteesta.

Nyt voin kuitenkin kertoa, että olen onnellisesti kämpilläni, jossa minulla on hyvää ruokaa, lämmin patteri ja toimiva kone sekä nopea netti, myös kännykässä. Ei-niin-kivat sattumuksen ovat ihmeen kyllä naurattaneet tai ainakin huvittaneet. Olen kolmen viikon sisällä nähnyt Belgiaa eri puolilta ja seuraavat reissut suuntautuvat naapurimaihin alkaen ensi kuun reissusta Amsterdamiin. Rakkaita on aina ikävä, mutta onneksi täällä on loistavaa porukkaa, välillä todella kaunista ja suklaata.

Minä kiitän ja kuittaan.