Olen ajanut pyörällä ainakin 20 kilsaa. Olen käynyt
juhlimassa melkein joka ilta. Olen syönyt aivan liikaa vaaleaa leipää ja juonut
liikaa kaakaota, olutta ja teetä.Olen syönyt ranskalaisia ainakin kolme kertaa.
Olen myös palellut huoneessani ja kiroillut huonoa nettiä, joka pätkii koko
ajan. En ole siivonnut. Olen mennyt vessaan ilman paperia kahdesti ja silloin
suututti. En ole tehnyt ruokaa kertaakaan. Olen puhunut paljon englantia ja jonkin
verran huonoa ranskaa. Olen saanut uusia kavereita. Olen vieraillut museoissa,
kierrellyt nähtävyyksiä ja shoppaillut, mutta vaan vähän. Ja juu olen myös
käynyt luennoilla.
Arkeni täällä kolmen
kielen ja kuuden hallituksen maassa on ollut
tähän mennessä varsin vilkasta ja melkein yhtä sekavaa kun maan poliittinen
tilanne. Tekemistä riittää ja se on mukavaa, mutta niin on myös arjen
alkaminen. Tietyllä tavalla vielä tuntuu, että olen täällä vaan lomalla. Uskon
ja toivon, että ruokavalioni paranee kunhan intoudun kokkaamaan ja löydän
mieleisen ruokakaupan (tähän mennessä olen testannut paikalliset halpahallit nimeltä
Aldi ja Colruyt). Varmasti juhliminenkin vähenee. Asuntoni ei tule paranemaan
ajan kanssa, mutta sekin on vaan totuttelukysymys. Toivon saavani lisää
kavereita ja haluan puhua enemmän ranskaa ja ehkä myös flaamia. Ehkä joudun
jopa opiskelemaan hieman. Toivottavasti pystyn reissaamaan paljon ja käymään
ainakin naapurimaissa.
Muuten tulen todennäköisesti tekemään hyvin samoja asioita
kuin kotona Jyväskylässä, mutta erona on ,että Gent ei ole koti. Tämä on totta
hyvässä että pahassa. Täällä olen antanut itselleni luvan nauttia ja ottaa
rennosti. Katson asioita eri silmin.
Kaikki uusi on innostavaa ja tuntematon jotain mikä on pakko kokea. Toki
omaan petiin ja rakkaiden luokse on ikävä, mutta tiedän olevani täällä vaan hetken.
Asenne ja asioiden väliaikaisuus vaikuttavat todella paljon. Vaihtoajan murheet ja ikävyydet eivät tunnu
niin suurilta ,koska tiedän eläväni niiden kanssa vain tämän ajan. Ilot ja mukavat asiat koen taas jotenkin korostetusti. Vaihtarin elämä on sekoitus uutta ja samaa elämää kuin kotonakin, mutta täällä asioihin vain
itse suhtautuu paljon rennommin. Gentissä arki onkin kuin kotona, mutta täällä
se tulee vohveleiden kera.
Vohveli suklaan kanssa - hyvää kerran, muuten vaan ällömakeaa |
Elli, mukava lukea sinun kirjoituksia. Seuraavaa odotellessa.
VastaaPoistaKiitos! Mukava kuulla, että joku lukee :)
VastaaPoistaMinäkin luen!!! Ihanaa tietää että oot hengissä siellä... :D Pidä hauskaa ja kirjota useemmin että mullakin on joskus jotain kulturellia tekemistä :D
VastaaPoistaHengissä ollaan ja sanoisin, että hyvin täällä menee! Yritän kirjoittaa useammin mutta pitäähän sitä muutakin tehdä :)
PoistaTottakai!! Pidä hauskaa!! :):)
VastaaPoista